Ajankohtaista

Euroopan Vasemmistonaiset: Tasa-arvoa ja itsemääräämisoikeutta kaikille maailman naisille

el-fem_logoTänään, kansainvälisenä naisten päivänä, naiset ympäri Eurooppaa protestoivat kapitalismin kriisin ja patriarkaatin aiheuttamaa kurjistamista vastaan. Me, Euroopan Vasemmistonaiset, olemme osa tätä kansainvälistä naisten liikehdintää.

Vastustamme sitä, että markkinat määrittävät elinehtomme. Vaadimme hallituksiltamme ja EU:lta talousspekuloinnin kieltämistä ja omaisuusverotuksen käyttöönottoa. Valtioiden täytyy lopettaa kokonaisia kansantalouksia tuhoavat säästöohjelmat, jotka kohdistuvat etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, joista naiset ovat enemmistö.

Kritisoimme myös kaikista maista löytyviä korruptoituneita poliitikkoja ja vaadimme, että heidät tuodaan oikeuden eteen.

Ennen kaikkea vastustamme hyvinvointivaltion purkamista. Se osuu pahiten naisiin, jotka ovat enemmistönä sekä julkisten palveluiden käyttäjissä että työntekijöissä.

[ Lue lisää → ]

Turvakodista subjektiivinen oikeus

Vasemmistonaiset haluaa muistuttaa hallitusta peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin viime marraskuisesta lupauksesta tehdä turvakotipalvelut lakisääteiseksi sosiaalihuoltolain uudistuksen yhteydessä.

– Tärkeintä on, että laissa puhutaan nimenomaan turvakodeista palveluineen eikä pelkistä turva-asunnoista, Vasemmistonaisten puheenjohtaja Saila Ruuth toteaa.

[ Lue lisää → ]

Vasemmistonaisten Pro Feminismi 2012 -palkinto Sade Kondelinille

sadeVasemmistonaisten hallitus Valtikka on myöntänyt Pro feminismi 2012 -palkinnon opiskelija Sade Kondelinille. Kondelin on Vasemmistonuorten tasa-arvojaoston puheenjohtaja.

Palkinto annetaan vuosittain vasemmistoliittolaiselle miehelle, joka on tehnyt työtä sukupuolten epätasa-arvoa ylläpitävien rakenteiden poistamiseksi, sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi ja naisten aseman parantamiseksi.

[ Lue lisää → ]

Kuntapäättäjät vaikuttavat sukupuolten tasa-arvoon

Vasemmistonaiset arvioi oman puolueensa vaalitavoitteet sukupuolinäkökulmasta.

Miesten ja naisten elämät ja arki ovat edelleen erilaisia, joten kuntien valtuustoissa ja lautakunnissa tehtävät päätökset vaikuttavat eri tavoin miesten ja naisten elämiin. Vasemmistonaiset muistuttaa, että kunnissa tehtävillä poliittisilla päätöksillä voidaan siten parantaa tai heikentää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Siksi on tärkeää tunnistaa miesten ja naisten arkeen ja asemaan liittyvät ominaispiirteet sekä erilaiset palvelutarpeet. Vain siten pystytään arvioimaan päätösten erilaisia vaikutuksia eri ihmisiin.

[ Lue lisää → ]

Ehdota Pro feminismi -palkinnon saajaa

Vasemmistonaiset on vuodesta 2005 lähtien palkinnut vasemmistoliittolaisen miehen Pro feminismi -palkinnolla. Tänä vuonna ehdotuksia palkinnon saajaksi kerätään kaikilta Vasemmiston piirissä toimivilta ja symppaajilta.

Ehdota siis tietämääsi tai tuntemaasi vasemmistoliittolaista miestä, joka on aktiivisesti pitänyt esillä ja työllään ja toiminnallaan edistänyt sukupuolten tasa-arvoa esimerkiksi puoluetoiminnassa, työelämässä, ammattiyhdistysliikkeessä, harrastuksissaan tai muuten elämässään ja arjessaan.

[ Lue lisää → ]

Ulkonäöllä kilpailu ei ole lastenleikkiä

– Kukkahattutäteilynkin uhalla kysyn, onko todella hyvä idea laittaa pienet tytöt kilpailemaan ulkonäöllään, Vasemmistonaisten puheenjohtaja Saila Ruuth kysyy.

Päivän uutisten mukaan tv:stä tuttu Supermarjo eli Marjo Niittyviita on järjestämässä kauneuskilpailut alle 12-vuotiaille tytöille. Kilpailuissa tulee olemaan kaksi sarjaa, 6–8-vuotiaiden sekä 9–12-vuotiaiden sarja.

Kauneuskilpailut antavat selkeän viestin siitä, minkälainen ulkonäkö on tavoiteltevaa ja että on aivan suotavaa arvostella naisia heidän ulkonäön perusteella. Kauneuskilpailut myös kertovat, että oikeanlaisella ulkonäöllä saa arvostusta. Päivän selvää on, että kaikki lapset eivät mahdu nykyisiin, epärealistisiin ja ahtaisiin kauneusihanteisiin.

[ Lue lisää → ]

Vasemmistonaisten talousfeminaari 1.9. Helsingissä

Naisten rahat vai henki?
Vasemmistonaisten talousfeminaari

* * * *
Lauantaina 1.9.2012 kello 10-18
Lintulahdenkatu 10, Helsingin Sörnäinen 
* * * *

Käsittelemme taloutta sukupuolinäkökulmasta aina kuntataloudesta kansainväliseen talouteen. Lähestymistapoina sekä tutkimus että käytännön esimerkit, teoria ja käytäntö. Työskentelemme alustusten, keskustelujen ja harjoitusten avulla. Jaossa myös erilaista materiaalia.

Feminaari on suunnattu ennen kaikkea Vasemmiston kuntavaaliehdokasnaisille ja heidän tukiryhmäläisilleen, mutta myös muille Vasemmistonaisten aktiiveille ja kiinnostuneille naisille.

Ilmoittautumiset Lena Pajulle keskiviikkoon 29.8. mennessä: lena [dot] paju [at] vasemmistoliitto [dot] fi

[ Lue lisää → ]

Naisjärjestöt: Hallituksen toimittava ripeämmin samapalkkaisuuden toteuttamiseksi

Vasemmistonaiset, Vihreät Naiset ja Demarinaiset kiittävät hallitusta tänään julkaistusta tasa-arvo-ohjelmasta. Samalla järjestöt kuitenkin kritisoivat, että samapalkkaisuutta edistäviä keinoja ei oteta käyttöön.

Palkkakartoitusten tarkempi määrittely tasa-arvolaissa sekä luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeuden laajentaminen olisivat konkreettisia keinoja, mutta ne on tasa-arvo-ohjelmaan kirjattu selvitettäviksi asioiksi.

– Palkkakartoitusten täsmentämisessä ei ole enää mitään selvitettävää, sillä eduskunnan Työ- ja tasa-arvovaliokunta on jo vuonna 2010 listannut tasa-arvolain muutostarpeet, Vasemmistonaisten puheenjohtaja Saila Ruuth toteaa.

[ Lue lisää → ]

Feministinen sukupuolentutkimus ja kriittinen miestutkimus kunniaan

Hyvinkään ampumistapauksen jälkeen mediassa on toistuvasti kysytty, miksi näin tapahtui, ja ampumiselle on tarjottu moninaisia selityksiä. Välittömien selitysten, kuten aseiden saatavuuden, lisäksi on pohdittu, miksi pojat ja miehet voivat pahoin ja miksi pahoinvointi purkautuu vakavana väkivaltana.

Selitystä on haettu esimerkiksi koulumaailman rakenteista sekä yhteiskunnan ja vanhemmuuden muutoksesta, jonka tiimellyksessä poikien on ollut tyttöjä vaikeampi pärjätä. On myös kysytty, millaisia ovat mieheyden kulttuuriset odotukset ja miksi miesten on niin vaikea sietää epäonnistumista näiden odotusten täyttämisessä. Useammalla foorumilla pohditaan, miksi niin moni mies ei osaa ilmaista pahaa oloaan muuten kuin aggressiivisesti. Sosiaalistammeko me pojat väkivaltaan pienestä lähtien?

– Tällaiset kysymykset suorastaan huutavat yhteiskunnallisen sukupuolentutkimuksen sekä kriittisen miestutkimuksen otetta, Vasemmistonaisten puheenjohtaja Saila Ruuth toteaa.

[ Lue lisää → ]

Hei nainen, lähde Vasemmiston kuntavaaliehdokkaaksi!

esiteKuntavaalit käydään lokakuun lopussa 28.10.2012 ja vaaleissa valitaan jälleen  tuhansia naisia ja miehiä päättämään arjen tärkeimmistä asioista.

Kunnanvaltuustoissa päätetään niin päivähoidosta, vanhuspalveluista, terveyskeskuksista, kouluista, joukkoliikenteestä, rakentamisesta kuin lukemattomista muistakin jokapäiväiseen elämään, arjen sujuvuuteen ja tasa-arvoon vaikuttavista asioista.

Naiset ovat kunnan palveluiden ja kuntalaisten tarpeiden asiantuntijoita ja tätä asiantuntemusta tarvitaan valtuustoihin! Etenkin nyt, kuntauudistuksen aikaan, jokaiseen valtuustoon tarvitaan naisia, jotka ajavat kaikkien saatavilla olevia, hyvin toteutettuja ja joustavia palveluja sekä kuntatyöntekijöiden oikeuksista.

Vasemmistonaiset on tehnyt esitteen ehdokashankinnan tueksi. Esitteen voi ladata tästä.

[ Lue lisää → ]