Ras­kaus­syr­jin­nän vas­tai­nen työ ei saa jää­dä hal­li­tuk­sen leik­kausin­non jal­koi­hin

Joka neljäs raskaana oleva kokee raskaussyrjintää Suomessa. Tämä käy ilmi viime viikolla julkaistussa Tilastokeskuksen sosiaali- ja terveysministeriölle tekemästä selvityksestä. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan, sillä raskaussyrjntää ei ole aiemmin tutkittu Suomessa yhtä laajasti.

Tutkimuksen mukaan hurjat 44 % on kokenut raskauden takia jotain kielteistä työelämässä. Yleisimpiä kielteiset kokemukset ovat määräaikaisissa työsuhteissa ja nollatuntisopimuksilla työskennelleillä. Eniten raskaussyrjintää kokivat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat.

Vasemmistonaiset vaatii toimia raskaussyrjinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. “Työhön tarvitaan valtion lisäksi myös työnantajia ja työntekijöitä. Yksi keskeisistä keinoista raskaussyrjintään puuttumiseksi on tietoisuuden lisääminen, minkä lisäksi työnantajien on sitouduttava raskaussyrjinnän vastaiseen työhön”, sanoo Vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Veronika Honkasalo.

Nyt julkaistun kaltainen tieto on elintärkeä päätöksenteon tuki. Tällä hetkellä Petteri Orpon hallitus kuitenkin kaavailee lukuisten pitkäaikaisten tilastojen lakkauttamista. Yksi lakkauttamisuhan alla olevista tilastoista on työolotilasto, jota on kerätty 1970-luvulta lähtien. Kyseisessä tilastossa kartoitetaan muun muassa psykososiaalisia työoloja, kuten työpaikoilla ilmenevää seksuaalista häirintää.

“On sanomattakin selvää, että tutkitun tiedon kaventaminen on poliittinen valinta. Se vaikeuttaa päätöksentekoa ja on siten demokratialle haitallista”, toteaa Veronika Honkasalo.

Vasemmistonaiset tuomitsee valmistelussa olevat leikkaukset jyrkästi. Raskaussyrjintää koskeva tutkimus osoittaa, että suomalaisessa työelämässä on paljon parantamisen varaa, ja ilman tutkimusta epäkohtiin puuttuminen muuttuu jopa mahdottomaksi.

Turvallinen ja miellyttävä työelämä kuuluu kaikille. On päättäjien ja työnantajien velvollisuus turvata ne jokaiselle.

Lisätiedot:
Milla Pyykkönen
0406630031
milla.pyykkonen@vasemmistoliitto.fi