Ra­sis­mi tu­lee Suo­mel­le kal­liik­si

Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.

 

”Rasistinen retoriikka antaa luvan syrjinnälle. Se vahvistaa ennakkoluuloja, lisää turvattomuutta ja viestii osalle Suomessa elävistä ihmisistä, etteivät he kuulu yhteiskuntaan yhdenvertaisina jäseninä. Rasismi kaventaa mahdollisuuksia osallistua koulutukseen, työelämään ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Pahimmillaan rasismi syrjäyttää ihmisiä lapsuudesta lähtien ja siirtää eriarvoisuutta sukupolvelta toiselle”, sanoo Vasemmistonaisten puhenainen Gashaw Bibani.

YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä CERD-komitea on huomauttanut Suomea rasismista. Komitea on ilmaissut huolensa siitä, että rasistinen vihapuhe on saavuttanut hälyttäviä mittasuhteita julkisessa keskustelussa, verkossa, urheilussa ja politiikassa. Se on kiinnittänyt huomiota myös julkisuuden henkilöiden ja kansanedustajien puheisiin sekä kehottanut Suomea tuomitsemaan viranhaltijoiden ja kansanedustajien rasistisen vihapuheen viipymättä ja yksiselitteisesti.

Kun ihmisen osaaminen jää syrjinnän vuoksi käyttämättä, menetämme työpanosta, verotuloja ja yhteistä hyvinvointia. Rasismi kuormittaa mielenterveyttä ja palveluja sekä heikentää luottamusta yhteiskunnan instituutioihin. Samalla se vaikeuttaa kotoutumista: integraatio ei onnistu, jos yhteiskunta sulkee ihmisiä ulos rasistisilla asenteilla.

”Ihmisille tulee antaa aito mahdollisuus integroitua yhteiskuntaan. Ihminen ei voi tulla yhteiskunnan täysipainoiseksi jäseneksi, jos hän kohtaa syrjintää. Uuteen yhteiskuntaan kotoutuva ihminen joutuu todennäköisesti ylittämään monia haasteita. Rasismi on kuitenkin este, jota ihminen ei pysty itse ylittämään. Rasismi estää kotoutumisen”, sanoo Vasemmistonaisten puhenainen Gashaw Bibani.

Ihmisarvo on jakamaton. Jokaisella on oikeus elää turvassa, tulla kohdelluksi yhdenvertaisena ja osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisena jäsenenä. Rasistinen puhe on tuomittava riippumatta siitä, kuka sitä esittää. Politiikan tehtävä on purkaa syrjiviä rakenteita, ei vahvistaa niitä. Rasismille ei pidä tehdä tilaa – ei puheissa, päätöksissä eikä yhteiskunnan rakenteissa.

Lisätiedot
Milla Pyykkönen
Tasa-arvopoliittinen asiantuntija
Vasemmistonaiset
0406630031
milla.pyykkonen@vasemmistoliitto.fi