AF­GA­NIS­TA­NI­LAI­SIA EI SAA JÄT­TÄÄ YK­SIN

Afganistanin tilanne on hälyttävä ja järkyttävä. Yhdysvaltain vetäydyttyä Afganistanista äärijärjestö Taleban on nopeasti valloittanut maan, mikä tarkoittaa valtavaa takaiskua erityisesti naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen oikeuksille. On todennäköistä, että äärijärjestön hallitessa maata naiset eivät saa enää käydä töissä, eivätkä tytöt pääse kouluttautumaan. Kun Taleban viimeksi hallitsi maata, naisilla ei ollut oikeutta esimerkiksi poistua kotoa ilman miessaattajaa.

Taleban-hallinnon myötä esimerkiksi paikalliset naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajat ja muut ihmisoikeustoimijat ovat akuutissa vaarassa. Jos kansainvälinen yhteisö vetäytyy maasta täysin, nämä ihmiset uhkaavat jäädä kokonaan vaille turvaa ja suojaa.

-Suomen osana kansainvälistä yhteisöä pitää tehdä kaikki voitava, jotta afganistanilaiset ja erityisesti naisten ja vähemmistöjen oikeuksien puolustajat sekä ihmisoikeustoimijat eivät jää nyt yksin. Kansainvälisen yhteisön on neuvoteltava Afganistanin hallinnon kanssa, jotta nämä sitoutuvat kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Samoin avustusjärjestöjen toimintaa maassa on turvattava, vasemmistonaisten puhenainen Veronika Honkasalo painottaa.

Kansainvälisen yhteisön ja Suomen on vaadittava, että Afganistanin rajat pysyvät auki maasta pois pyrkiville ja huolehdittava, että maasta voi poistua turvallisesti. Suomen tulee nostaa pakolaiskiintiötä, myöntää humanitaariset viisumit kansainvälistä suojelua saaneiden afganistanilaisten perheenjäsenille ja poistaa perheenyhdistämisen esteet.

Suomessa rasistinen äärioikeisto kyseenalaistaa jatkuvasti etenkin nuorten miesten oikeuden turvapaikkaan. Honkasalo toteaa, että on feministinen kysymys tarjota turvaa kaikille sitä tarvitseville sukupuolesta riippumatta.

-Meillä on paitsi velvollisuus myös varaa kantaa vastuuta ja tarjota turvapaikka jokaiselle sitä tarvitsevalle, Honkasalo muistuttaa.

Ajatuksemme ovat Afganistanissa ja erityisesti afganistanilaisten siviilien luona.