Ellun keittiössä: Olen ihminen, satun olemaan myös naisihminen!

Seurasin vaalikampanjointia tarkasti, koska opetin yliopistossa samaan aikaan journalistiikan ja puheviestinnän opiskelijoita. Koko tenttisarja antoi erinomaista materiaalia tarkastella esimerkiksi toimittajien suhtautumista sukupuoleen. Kohdellaanko miehiä eri tavoin kuin naisia? Nämä kokemukset ovat moneen kertaan palanneet mieleeni, nyt viimeksi lueskellessani Eveliina Talvitien naispoliitikkojen ”muotokuvia” (Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla, WSOY 2013).

Kirjoitin viime kolumnissani ministeri Merja Kyllösen aiheuttamasta mediamyrskystä. Hän uskalsi sanoa, että osan kohusta aiheutti väärä sukupuoli ”on paha paketti, kun ei ole munia ja on nuori”. Sitä voi pohtia, johtuivatko reaktiot juuri siitä, että hän on nuori nainen vai siitä, että hän toiminnallaan rikkoi roolimallin siinä ympäristössä, mihin hänet oli asetettu, ja että hän omaan jäljittelemättömään ja suorasanaiseen tapaansa toi julki sen, mitä ajatteli.

Mutta nuoruuden lisäksi myös ”vanhuus”, naisen korkea ikä aiheuttaa ongelmia. Olen omissa nahoissani kokenut, miten tässä iässä tulee helposti ”näkymättömäksi” tai hankalaksi. Nainen ei taida koskaan olla oikeanikäinen. Tuntuu kuin monet miehet – eivät kaikki, ottaisivat porukoihinsa nuoret naiset, kun kuvittelevat, että heitä on helppo ohjailla ja kaunis katsella. Ongelmat alkavat siitä, kun naisilla onkin yllättäen oma tahto. Talvitie on kiintoisasti kuvannut kirjassaan esimerkiksi Tanja Karpelan, ”missiministerin” ja nykyisen ”malliministerin” Maria Guzenina-Richardsonin kovinkin myrskyisäksi käynyttä uraa ja uskottavuusongelmaa. Kansansuosiota nauttineiden naisten tuomat hyödyt halutaan käyttää maksimaalisesti hyväksi, mutta myrskyn silmässä tukijat ovat harvassa.

Itse tulin valituksi kansanedustajaksi tilanteessa, jossa edellinen kansanedustaja alueeltani ei enää ollut asettumassa ehdolle. Tilanne mahdollisti politiikan uudistamisen. Tänä syksynä tulin valituksi kaupunginvaltuustoon ja ryhmämme puheenjohtajaksi.

Kunnallisvaaleihin minua kehotettiin osallistumaan, jotta turvaisin omalta osaltani puolueen menestyksen, mutta valinnan jälkeinen elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Nuorille, uusille politiikan untuvikoille eikä varsinkaan nuorille naisille ole haluttu antaa näkyviä vaikuttajapaikkoja. Heidän ääniensä tuoma kannatus kelpasi, mutta luottamusta paikkojen jaossa jatkossa ei sitten tahtonutkaan löytyä. Ja mitä tapahtui minulle, paikallispolitiikan aloittelijalle mutta ”vanhalle”? Ikäni puolesta minun oletettiin asettuvan aina vanhojen” konkareiden taakse ilman omia pohdintoja.

Toisin näyttää kuitenkin käyvän, kuuntelen ja neuvottelen uusien ja nuorien tulokkaiden kanssa vaihtoehdoista ja uudenlaisen politiikan mahdollisuuksista. Fyysinen ikä ei estä ajattelemasta.

Kansanedustaja Eila Tiainen tarkastelee kolumnissaan vallan kammareita keittiöperspektiivistä