Vasemmistoliitto

Talouspoliittinen harvainvalta päättää, naiset ja vähävaraiset maksavat viulut

Sähköposti Tulosta
Vasemmistonaisten hallitus Valtikka arvostelee finanssialan harvainvallan vähävaraisten ahdnkoa syventävää talouspolitiikkaa. Vasemmistonaiset yhtyy Gordon Brownin ja Times-lehden näkemykseen, että piittaamattoman luotto- ja riskitalouden vaikuttajat ovat enemmistöltään miehiä. Naisten ja vähemmistöjen ääni ei siksi kantaudu finanssipolitiikan koviin ytimiin. Talouskriisien seuraukset ovat kuitenkin kipeimmät juuri niiden ihmisten elämässä, joilta puuttuu valta ja mahdollisuudet  mm. estää keinottelutalous.

Valtikka ei hyväksy talouskomissaari Olli Rehnin, pääministeri Matti Vanhasen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen toimintaa Kansainvälisen valuuttarahaston eli IMF:n äänitorvena. IMF:n ehdot lainoilleen syventävät entisestään eriarvoisuutta, sillä ne edellyttävät julkisten palvelujen alasajoa suuryritysten hyväksi. Kuntien palvelut halutaan siirtää yksityisille tahoille veromaksajien tuella, vaikka tästä ei suinkaan synny vaadittuja säästöjä. Päinvastoin, palkansaajienkin työehdot heikentyvät.

Makrotason finanssipolitiikan ja kansallisen yritystoiminnan riskit siirretään nekin veronmaksajille. Tämä kehitys on johtanut tutkimusten mukaan vallan miehistymiseen ja köyhyyden naisistumiseen.  Asuntokuplassa Yhdysvalloissa juuri vähävaraiset naiset saivat huonoimmat lainaehdot ja menettivät kuplan puhjettua kotinsa.

Naisvaltaisten kunta-alan työpaikkojen ja vastaavasti palvelujen alasajo on kiihtymässä entisestään Suomessakin. Kuntaliitto on jo ilmoittanut, että nykyisen talouskriisin seurauksena julkista sektoria tullaan supistamaan ja sen toimintaa kiristämään entisestään. Kuntien palveluita tarvitsevilla naisilla ja näitä palveluja työkseen tuottavilla naisilla tullaan siis myös Suomessa maksattamaan harvalukuisen miesvallan monentasoinen holtiton rahankäyttö.

Lisätietoja:

Kaarina Kailo
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, 0503753246
Valtikan varapuheenjohtaja

Leena Eräsaari
(yhteisö)sosiaalityön professori
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , 0408367738
Valtikan jäsen

Share Link: Share Link: Google Del.icio.us Facebook Myspace Stumble Upon MSN Live