Lasten köyhyys on rikkaan Suomen häpeä

Vasemmistonaiset katsoo, että yhteiskunnallinen eriarvoisuus rapauttaa ihmisten hyvinvoinnin perustaa, ja tukee Vasemmistoliiton aloitteita, joiden mukaan perusturva on nostettava 750 euroon kuukaudessa ja alle 10 000 euroa saa ansaita vuodessa verotta.

Joka kolmas köyhä lapsi elää yksinhuoltajaäidin kanssa, ja köyhyyteen on kaksi syytä: vanhemman heikko työllisyystilanne ja perheen saamien etuuksien suhteellinen heikkeneminen, joka alkoi liki kahdenkymmenen vuoden takaisesta lamasta. Siitä lähtien kaikki hallitukset ovat jättäneet erityisesti yksinhuoltajaperheiden hädän huomiotta, Vasemmistonaiset toteaa.

Suomi on rikkaampi kuin koskaan historiansa aikana, mutta sillä ei ole varaa tukea heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja näiden vanhempia edes sen vertaa, että auttaisi nämä irti köyhyydestä. Köyhyys ei koskaan ole lasten syytä, mutta he siitä kärsivät, kun perheellä ei ole varaa esimerkiksi monipuoliseen ravintoon, puhumattakaan harrastuksista.

Nykyään jopa joka viides lapsiperhe on yksinhuoltajaperhe, ja näistä joka kolmas elää köyhyysrajan alapuolella. Asumistuki ei pysy vuokrankorotusten perässä. Vanhempainpäivärahat, lapsilisä, kotihoidontuki ja opintotuki ovat jääneet jälkeen hintakehityksestä. Näin ei saa olla.

Ruoan, matkalippujen ja asumisen hinnannousu vahingoittaa erityisesti heikkotuloisia lapsiperheitä. Lapset oppivat päiväkodeissa ja kouluissa vertailemaan lelujaan, vaatteitaan ja harrastuksiaan. Myös köyhien lapsiperheiden jäsenet kohtaavat yleiset elintaso- ja kulutuspaineet ja sosiaalisen elämän vaatimukset.

Korkean työttömyysasteen lisäksi jopa lähes 40 000 naista on jäänyt työelämän ulkopuolelle viimeksi kuluneen vuoden aikana. Nykyisen hallituksen työllisyyspolitiikka on täysin riittämätöntä. Vasemmistonaiset muistuttaa, että perhevapaiden 6+6+6 -malli auttaisi äidit palaamaan nykyistä aikaisemmin työmarkkinoille, jolloin heidän työttömyysriskinsä vähenee.